Maailma kehittyy harppauksin luovan tuhon iskiessä, mutta miksi vasta silloin?

Viime päivinä olen ainakin itse kokenut ajattelun avautumista ja toimintojen kehittymistä enemmän kuin vuoden alussa kuluneina kuukausina yhteensä. Vaimo on ansiokkaasti pitänyt karanteeniin käsketyille lapsille kotikoulua, minkä ansiosta minun ei tarvinnut lähteä tutkimaan koulussa digitalisaatiossa mahdollisesti vielä esiintyviä vajeita paikan päälle ja tapaushaastatteluina vanhempien kanssa, vaan tuo tiedollinen vaje ("gap) iski konkreettisesti tajuntaan. Koulun haasteet digitalisaation viemisessä seuraavalle, tulevaisuudessa tarvittavalle tasolle iskivät kerralla tajuntaan, mutta mahdollistivat toisaalta pohdinnan siitä, mitä pitäisi ihan aikuisten oikeasti tehdä ja miten.

Disruptio paljastaa tietovajeet, schumperterilainen "luova tuho" luo uusia ratkaisuja

Onneksi ympäri verkostojen aktivoitui sekä vanhempia että ammattilaisia, jotka alkoivat rakentaa erilaisia ratkaisuja etäopetuksen toteuttamiseksi ja tukemiseksi. Erityisen hedelmällistä oli käydä keskustelu digituutorina toimivan ja opiskeluajoista tutun opettajan kanssa, joka on pääosin omalla ajallaan ruuhkavuosien painaessa päälle käytännössä edistänyt koulujen digitalisaatiota enemmän ja vähemmällä rahalla, kuin moni opetusministeri tähän asti konsanaan. Toisilla vain on intohimo kehittää maailmaa paremmaksi sen sijaan, että siitä vain kiukuteltaisiin some-palveluista.

Viime aikoina olen toki itsekin, monen muun ammattilaisen lailla, pyrkinyt hyödyntämään sosiaalista mediaa myös siinä, että korvattaisiin enenevissä määrin verkossa vellovaa polarisoitunutta ja mustavalkoista keskustelua tarkoilla, tarkistetuilla ja tarkistettavissa olevilla tiedoilla ja perustettaisiin esitetyt näkemykset "kaverin kaverin kertomien" -ja "musta tuntuu" -tietojen sijaan faktoilla perustetuilla mielipiteillä. Tunteet (tunnejohtaminen) ottaisin mukaan, koska ne edustavat parhaimmillaan syvästi ihmisiin iskeviä arvovalintoja, kun taas pahimmillaan lietsovat vihaa ja pelkoa.

Tietojohtaminen on keino jalostaa aikakausien viisaudesta ratkaisuja järjestelmällisesti ja nopeasti

Varsinainen blogikirjoitukseni pihvi on tässä. Aloin pohtia, että miten paljon yhteiskuntamme kehittyisivät ja millaista edistystä maailmassa syntyisikään, jos kykenisimme entistä systemaattisemmin elämään yli omien vanhempiemme ja tarjoamaan omille lapsillemme entistä leveämmät hartiat tietojohtamisen keinoin. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että tarjotamme mahdollisuuden lapsillemme päästä käsiksi elämämme aikana keräämäämme hiljaiseen viisauteen systemaattisemmalla tavalla ja tekemällä sen näkyväksi. Idean tähän sain tuolta samaiselta digituutor opettajalta, kun keskustelin hänen kanssaan. Hän totesi, että on mielenkiintoista huomata, jos jossakin vaiheessa ikään kuin pääsee yli kotona oppimastaan tasosta ja huomaa siirtyneensä seuraavaan. Entäpä, jos tätä ajatusta vietäisiin pidemmälle ja alettaisiin tukea tietojohtamisen keinoin nykyistä (kasvatus, keskustelu) systemaattisemmin menetelmin (tietojohtaminen). Mille tasolle meidän olisi mahdollista päästä?

Milloin jatkuvaan talouskasvuun perustuva yhteiskuntarakenne korvataan paremmalla ratkaisulla?

Olisiko meidän mahdollista nujertaa jo aikaisemmin edellisten sukupolvien meille jättämä asenteellinen ja asenteiden värittämä tiedollinen taakka ja kurkotella yhä pidemmälle kunnioittamalla aikakausien viisautta, mutta kyseenalaistamalla (disruptio) esimerkiksi nykyinen jatkuvaan talouskasvuun pohjautuva yhteiskuntarakenne. Millainen olisi esimerkiksi sellainen maailma, mikä ei perustuisi jatkuvaan talouskasvuun ja kulutukseen?